keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Kurikan kuvataideyhdistyksen jäsenkirje 2/2021


Yhdistyksen toiminta loppuu keväällä 2022


Kevätkokouksessa 27.5.2021 esitettiin Kurikan Kuvataideyhdistyksen lopettamista, ellei syyskokoukseen mennessä löydy uusia aktiivisia toimijoita.

Syyskokous pidettiin Airi Kentalalla 7.10.2021. Kokouksessa keskusteltiin edelleen yhdistyksen toimintaedellytyksistä. Uusia toimijoita ei ole löytynyt. Kokous päätti yksimielisesti lopettaa yhdistyksen toiminnan. Käynnistetään yhdistyksen lopettamistoimenpiteet. 

Yhdistyksen viimeinen kevätkokous järjestetään maaliskuulla 2022. Yhdistyksen toiminta- ja tilikautta päätettiin jatkaa maaliskuulle 2022.

Taidekurssit keväällä 2022


Yhdistyksen jäljellä olevia varoja käytetään järjestämällä taideaiheisia kursseja yhdistyksen jäsenille. Niistä ilmoitetaan yhdistyksen Facebook-sivuilla. Tapio Haapalahden kurssit ovat jo sivuilla.

Popup-myynti joulukuussa 2021


Kurssien lisäksi päätettiin toteuttaa vielä yksi näyttely/popup-myynti tapahtuma joulukuussa 2021. 

Paikaksi on varattu meille jo tuttu R-kioskin viereinen liiketila. Jäsen voi tuoda näyttelyyn 2-3 uudehkoa työtä ripustusvalmiina ja myyntiin taide- tai käsityötuotteita. 

Ilmoita osallistumisestasi Airi Kentalalle (p. 040 5334396 tai airiunelmakentala@gmail.com) marraskuun loppuun mennessä. 

Valvomme näyttelyn jäsenten voimin. Ilmoita Airille, jos sinun on mahdollista osallistua näyttelyn valvontaan. Näyttelyn tarkemmasta ajasta ilmoitetaan yhdistyksen Facebook—sivuilla.



Terveisin yhdistyksen hallitus
  • Eija Pöyry, puheenjohtaja p. 040 5334799
  • Airi Kentala, varapuheenjohtaja 
  • Kristiina Lohiluoma, sihteeri 
  • Tapio Haapalahti, taloudenhoitaja
  • Satu Lahti, jäsen 
  • Pentti Yli-Karjanmaa, jäsen 

keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Syyskokous torstaina 7.10.2021 klo 18.00


Hyvät jäsenet,

yhdistystoiminnalle haastavien vuosien jälkeen Kurikan Kuvataideyhdistys on tullut taitekohtaan. Jo useammassa yhdistyksen yleiskokouksessa on keskusteltu toimintaedellytysten heikentymisestä. On vaikea löytää toimijoita ja toteuttaa sääntöjenmukaista toimintaa.

Kevätkokouksessa 27.5.2021 esitettiin Kurikan Kuvataideyhdistyksen lopettamista, ellei syyskokouksessa löydy uusia aktiivisia toimijoita. Kevätkokouksessa päätettiin, että kuluvalta toimintavuodelta ei peritä jäsenmaksua.

Syyskokous on Airi Kentalalla torstaina 7.10.2021 klo 18.00. Syyskokouksessa käsitellään yhdistyksen toimintaedellytyksiä.

Nyt kaivataan uusia aktiivisia toimijoita, jotta yhdistyksen toiminta jatkuisi.


Terveisin yhdistyksen hallitus

  • Eija Pöyry, puheenjohtaja p. 040 5334799
  • Airi Kentala, varapuheenjohtaja
  • Kristiina Lohiluoma, sihteeri
  • Tapio Haapalahti, taloudenhoitaja

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Sääntömääräinen kevätkokous 27.5.2021 klo 18.00

 



Hyvät Kurikan Kuvataideyhdistyksen jäsen,


sääntömääräinen kevätkokous järjestetään torstaina 27.5.2021 klo 18.00 Pöyryllä
osoitteessa Kylätie 162, 61360 Mieto.

Tervetuloa keskustelemaan ja päättämään yhteisistä asioistamme.


Keväisin terveisin hallituksen puolesta
Eija

torstai 19. marraskuuta 2020

Jäsenkirje 19.11.2020



Haastavan vuoden lopulla lähestymme teitä iloisella toiminnalla.

Taidenäyttely Kurikan Wanhalla Asemalla 30.11.2020 - 26.2.2021

Kokoamme näyttelyn yhdistyksen 40-vuotiselta taipaleelta Kurikan Wanhalle asemalle. Näyttelyn pystytys tapahtuu JO, sunnuntaina 29.11.2020! 

  • Esille asetettavat työt tuodaan ripustusvalmiina paikan päälle sunnuntaina klo 11.00. 
  • Jos et pääse tuomaan töitä silloin, voit sopia töiden tuomisesta yhdistyksen puheenjohtaja Eija Pöyryn kanssa. 
  • Näyttely puretaan lauantaina 27.2.2021 klo 11.00–12.00. 
  • Näyttelystä ei tule jäsenille kustannuksia.

Toiminta 2021

Suunnitelmissa on myös keväälle 2021 näyteikkunanäyttely kurikkalaisiin katutason liikkeisiin. Mahdollisuuksien mukaan tämä pyritään toteuttamaan taidekävelynä laaditun kartan avulla.

Yhdistyksen muu toiminta selkiytynee korona tilanteen mukaan. Toiminnasta tiedotetaan keväällä jäsenkirjeellä.

Jäsenmaksu vuonna 2021

Jäsenmaksu pysyy ennallaan, 10 €. Maksetaan tilille Pop-pankki FI72 4726 0010 1275 17, viesti kohtaan: jäsenmaksu 2021 ja jäsenen nimi.

Hallitus 2021

Eija Pöyry, puheenjohtaja
Airi Kentala, varapuheenjohtaja
Kristiina Lohiluoma, sihteeri
Tapio Haapalahti, taloudenhoitaja
Satu Lahti, jäsen 

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Syksyn 2019 näyttelyt




Kurikan Wanha asema 7.10-1.11.19
  • Avoinna aukioloaikoina
Kurikan kirjasto 4.11-29.11.19
  • Avoinna aukioloaikoina


NÄYTTELYJEN PYSTYTYSAJAT

Toivomme, että mahdollisimman moni jäsenistä pääsee osallistumaan talkoisiin näyttelyn pystytys- ja purkuvaiheissa. Mukaan voi tuoda ripustusvalmiita töitä.

Tuo rohkeasti oma työ esille!

Wanha asema  
  • Pystytys ma.7.10.19 klo 9.00-11.00
  • Purku 1.11.19 klo 14.00-15.00
  • Näyttelytyöt tulee olla ripustusvalmiita
Kurikan kirjasto
  • Pystytys ma.4.11.10 klo 9.00-10.00
  • Purku la.30.11.19 klo 10.00-15.00
  • Näyttelytyöt tulee olla ripustusvalmiita

Lisätiedot 
  • Kristiina Lohiluoma puh. 040 524 0114

Seuraa meitä facebookissa
www.facebook.com/kurikankuvataideyhdistys

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Suuri maalaustapahtuma 10.7.2019!

Suuressa Maalaustapahtumassa 10.7. voi jokainen maalata, piirtää tai tehdä yhteistaideteoksen! Tekniikka on vapaa! Tapahtumaan voi ottaa osaa yksin, yhdessä, ryhmässä, seurassa tai osallistumalla isompaan tapahtumaan. Päivä on Helene Schjerfbeckin syntymäpäivä ja nimetty Kuvataiteen päiväksi. Tapahtumaa on vietetty vuodesta 2011 lähtien. Lisätiedot

Kurikan taidepajalla 10.7.2019 klo 10.00-15.00
Ota mukaan omat taulunpohjat, muut tarvikkeet saat tapahtumapaikalla. Tapahtuma on ilmainen!

Lino-iltakurssi 20.6.2019


Tervetuloa kokeilemaan tekniikkaa! Järjestämme taidepajalla lino-iltakurssin 20.6.2019 klo 17-21. Tarvikkeet saat paikanpäällä. Kurssi on ilmainen!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Tule mukaan toimintaamme!


KESÄKUU

Tulossa on 1-2 päivää lino työskentelyyn Kurikan taidepajalla. Käytettävissä olevan laatan koko on 10x10 cm & tarvikemaksu 3 €. Muutkin materiaalit saat ohjaaja Kristiina Lohiluomalta. Ajankohta tarkentuu myöhemmin.

HEINÄKUU

Suuri Maalaustapahtuma 10.7.2019 klo 11-15.00. Tervetuloa osallistumaan tapahtumaan, jossa koko Suomi maalaa ja piirtää Helena Schjerfbeckin syntymäpäivän sekä kuvataiteen kunniaksi! Oma taulupohja mukaan, muut tarvikkeet ohjaajalta. Tapahtuma on kaikille ilmainen!

ELOKUU

Taidematka Sara Hildènin taidemuseoon Tampereelle. Hinta määräytyy ilmoittautuneiden mukaan.

LOKAKUU

Olemme varanneet näyttelytilan Wanhalta Asemalta. Tuokaa rohkeasti töitä näyttelyyn!  Lisätiedot lähempänä ajankohtaa.

MARRASKUU

Taidenäyttely Kurikan keskuskirjastolla. Tuokaa rohkeasti töitä näyttelyyn!  Lisätiedot lähempänä ajankohtaa.

Ilmoittautuminen & lisätiedot
kristiina.lohiluoma@suomi24.fi


Seuraa meitä facebookissa: 



Sääntömääräiset kokoukset

Kevätkokous 2019

Kevätkokous pidettiin 27.3.2019.

Jäsenmaksuksi vahvistettiin 10 €. Se maksetaan entiseen tapaan tilille: FI72 4722 6001 0127 517 (Pop pankki) ja maksun viestikenttään: Jäsenmasu 2019 sekä jäsenen nimi.

Ylimääräinen yleinen kokous

Uusi ylimääräinen kokous pidetään myöhemmin keväällä. Kokouksen ajankohta ilmoitetaan sääntäjen mukaisesti Kurikka-lehdessä kaksi (2) viikkoa ennen kokousta. Kokouksessa käsitellään tili ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle. 

Joudumme käsittelemään kohdan myöhemmin rikkoutuneen tietokoneen takia, jonka vuoksi tiedot jäivät uupumaan kevätkokouksessa.

Sääntömääräinen syyskokous 2019

Sääntömääräinen syyskokous pidetään lokakuulla 2019 ja vuosikokous maaliskuulla 2020. Ilmoitamme sääntömääräisistä kokouksista sääntöjen mukaisesti kaksi (2) viikkoa ennen kokousta Kurikka-lehdessä. Olet tervetullut vaikuttamaan!

perjantai 25. toukokuuta 2018

GDPR - tiedote jäsenille


https://kurikankuvataideyhdistys.blogspot.fi/

Hei! 

Et ole varmasti voinut välttyä kuulemasta uudesta GDPR:stä eli EU:n uudesta tietosuoja-asetuksesta, joka astuu voimaan 25.5.2018.

Uutiskirjeemme

Tiedotamme uutiskirjeen avulla jäseniämme ja kohderyhmiämme yhdistyksemme hallintoon, luoviin menetelmiin liittyvistä tapahtuma- ja koulutuspalveluistamme sekä muista kiinnostavista, ajankohtaisista asioista. Jäseniä ja kohderyhmiämme ovat mm. kunnat, päiväkodit, koulut, seurakunnat ja oppilaitokset, lasten parissa toimivat ammattilaiset sekä muut kuvataiteesta kiinnostuneet. 

Saat uutiskirjeitämme jatkossakin, koska

  • olet tilannut sen nettisivujemme kautta
  • olet tehnyt kanssamme yhteistyötä
  • olet rekisteröitynyt jäsenemme
  • olet osallistunut koulutuksiimme
  • olet vieraillut alan tapahtumissa osastollamme ja jättänyt yhteystietosi uutiskirjeen hyväksyen
  • toimit yhteisössäsi työtehtävässä, jonka perusteella olemme ajatelleet, että saattaisit olla kiinnostunut uutiskirjeidemme sisällöstä 


Mikäli haluat jatkossakin informaatiota koulutuksistamme ja materiaaleistamme, sinun ei tarvitse tehdä mitään. Saat uutiskirjeemme kuten tähänkin saakka. 

Jos et halua meiltä uutiskirjettä jatkossa, voit perua sen koska vain painamalla uutiskirjeen alareunassa olevaa poista uutiskirjeen tilaus -linkkiä. Uutiskirjeen peruuttaminen on ollut ja on jatkossakin mahdollista jokaisen uutiskirjeen kohdalla. 

Emme anna postituslistallamme olevia yhteystietoja eteenpäin ja käytämme niitä ainoastaan uutiskirjeiden lähetykseen. 

Ystävällisin terveisin 
Kurikan kuvataideyhdistyksen hallitus

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Näyttelykutsu Ateljé Torniin 5.6. – 29.7.2018 .

Minulla on ilo kutsua taideyhdistyksenne Vaasan Taidekerho ry:n järjestämään Pohjalaisten Taideyhdistysten yhteiseen taidenäyttelyyn.

Näyttely järjestetään Ateljé Tornissa 5.6. – 29.7.2018

Näyttelyn osallistujalistaa täytetään yhdistysten ilmoittautumisjärjestyksessä, sillä tuskin kaikki mahtuvat mukaan. Toivomme, että voisitte arvioida kuinka monta näytteilleasettajaa yhdistyksestänne olisi tulossa. Ilmoittautukaa kiireesti! Ilmoittautumisen voi tehdä joko Vaasan Taidekerhon sähköpostiin torniart@gmail.com tai soittamalla kerhon puhelinnumeroon 045 857 2033.

Näyttelytyöt jurytetään ja jokainen osallistuja voi jättää 1-3 työtä: kuvataidetta, kuvanveistoa, keramiikkaa, valokuvaa ym. Kukin saa ainakin yhden töistään mukaan näyttelyyn. Teoksissa tulee olla teoksen ja tekijän nimi, puhelinnumero, tekotapa ja valmistumisvuosi sekä mahdollinen hinta. 
  • Osallistumismaksu on 25 euroa. 
  • Työt jätetään sisään sunnuntaina 3.6.2018 kello 14 – 18 Ateljé Torniin, Pitkäkatu 66, Vaasa. 
  • Avajaiset saman viikon torstaina. 
  • Työt haetaan heti näyttelyn jälkeen, 29.7 klo 16-18. 

Tervetuloa!

Ystävällisin terveisin,
Annika Östman, Vaasan Taidekerho ry:n puheenjohtaja

tiistai 20. helmikuuta 2018

Kevätkokous 2018

https://kurikankuvataideyhdistys.blogspot.fi/

Tervetuloa 

kevätkokoukseemme 14.3.2018 klo 18.30 Eija Lipastille.
Käsittelemme sääntömääräiset asiat. 
Lähetämme jäsenillemme kutsun sähköpostilla.

Tervetuloa, myös uudet jäsenet.

maanantai 19. helmikuuta 2018


Kansainväliset kokemukset kiikarissa? Mitä mahdollisuuksia? Mistä lähteä liikkeelle?

Leader Suupohjan järjestämässä Kaikkien kansainvälisyys -infotilaisuudessa saat askelmerkkejä oman toiminnan kansainvälistämiseen eri keinoin. Tule hakemaan tietoa ja kuulemaan muiden kokemuksista!

Tilaisuudet ovat maksuttomia ja kaikille avoimia. Ilmoittautumiset 5.3.2018 mennessä mirka.maki-kala@leadersuupohja.fi tai puh. 0400 474 880.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Himmelipaja to 30.11.2017

https://kurikankuvataideyhdistys.blogspot.fi/


Kurikan kuvataideyhdistys ry:n pop up - myymälän yhteydessä järjestetään yhteistyössä Kauhajoen Taitokeskuksen kanssa jouluinen himmeli-paja.

Voit valita pikkuhimmelisi väriksi mustan, valkoisen tai värittömän muovipillin. Pajan hinta on 12 €, sisältäen materiaalit, ohjauksen ja kahvit.

Ennakkoilmoittautuminen Kristiina Lohiluoma puh. 040 5240114. Mukaan mahtuu 12 henk.

Tervetuloa!

tiistai 24. lokakuuta 2017

Jäsentiedote 10/2017



Pop-up myyntinäyttely marras-joulukuussa (Asematie 1, Kurikka)

  • Osallistuminen tähän jälkimmäiseen edellyttää osallistumista myös valvontaan. 
  • Aukioloajat tarkennetaan ja valvontavuorot sovitaan myöhemmin. 
  • Ilmoittautuminen Kristiina Lohiluomalle puh. 040 524 0114 tai Eija Pöyrylle 040 533 4799 mahdollisimman pian.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Syksyllä tapahtuu

https://kurikankuvataideyhdistys.blogspot.fi/

Värioppi & harjoitukset - öljyvärimaalauskurssi 25.- 26.8.2017
Taidepaja (Nummentie 5)
  • Perjantaina 25.8. kokoonnumme klo 17.00-21.00
  • Lauantaina 26.8. kokoonnumme klo 10.00-15.00
Omat tarvikkeet ja eväät mukaan. Kurssi sopii myös vasta-alkajille. Ohjaajana toimii Katariina Jämsä. Osallistumaksu ei peritä jäseniltä, muilta maksu on 20 euroa. 
  • Ilmoittautuminen puheenjohtaja Kristiina Lohiluomalle puh. 040 524 0114
Muiden viikonloppuun ajottuvien kurssien aikataulut ilmoitetaan myöhemmin.

https://kurikankuvataideyhdistys.blogspot.fi/


Syysnäyttely 01.- 30.11.17 
Taide- ja kehysliike M. Ojalassa
Ilmoittaudu mukaan yhdistyksen myyntinäyttelyyn. Aihe on vapaa ja osallistuminen jäsenille on ilmaista. Myydyistä töistä 20% Ojalan kehysliikkeelle.
  • Työt ja pysytys 30.10.17
  • Avajaiset 01.11.17 klo 18.00
  • Ilmoittautuminen puheenjohtaja Kristiina Lohiluomalle puh. 040 524 0114 

perjantai 31. maaliskuuta 2017

ARS NOVA BOTNICA – Suomi100 taidenäyttely 1.– 28.7.2017


kurikan kuvataideyhdistys ry
Vanhan Vaasan läänin alueella asuvia ja syntyneitä harrastelijataiteilijoita kutsutaan tarjoamaan töitään taidenäyttelyyn Teuvan Kulttuuritalo Orrelaan.

Näyttelyn teema on ”Kasvu” Suomi 100 juhlavuotena korostamme yhdessä tekemistä ja toivomme näyttelyyn monenikäisten taiteilijoiden taidetta. Satavuotinen historiamme antaa moni-ilmeiset mahdollisuudet luoda taidetta.

Pohjalaisesta luonnosta ja lakeuksilta tunnelmia ja värejä, maalauskertomuksia vuosikymmenten varrelta tähän päivään. Arkista kotielämää ja arkirealismia eri vuosikymmeniltä. Taiteellinen työsi voi olla myös kannanotto Suomesta ja yksilön kokemus suomalaisuudesta. ”Kasvu” –teema on nuoren taiteilijan näkökulmasta aivan erilainen, kuin vähän kokeneemman taiteilijan. Tavoitteena on tehdä näyttelystä erilaisia näkökulmia ja kohderyhmiä yhdistävä kokonaisuus ja tuoda esiin itsenäisyyshistoriamme vaiheita tähän päivään ulottuen.

Taidenäyttelyyn toivotaan uusia töitä 3-4 kpl, mieluimmin viimeksi kuluneen vuoden aikana valmistuneita. Töiden koko ja tekotapa on vapaa. Tauluissa täytyy olla ripustuslenkki. Näyttelyyn tarkoitetut työt tuodaan näyttelyhuoneistoon (Porvarintie 51, kirkkoa vastapäätä) ti - to 20. - 22.6.2017 klo 15 -18 välisenä aikana. Samalla jätetään myös täytetty ilmoittautumislomake ja osallistumismaksu 25 euroa/taiteilija. Ilmoittautumislomakkeeseen tätä klikkaamalla!

Työt voi myös postittaa osoitteella: Teuvan kunta, Ars Nova Botnica, Porvarintie 26 A, 6400 Teuva. Myös postitse lähetettyjen töiden tulee olla perillä 22.6. mennessä. Taiteilija vastaa itse töidensä kuljetus- ja vakuutusmaksuista. Postitse lähetettyjen töiden näyttelymaksun perimme postiennakolla töitä palautettaessa.

Palkitsemme näyttelyn päätöspäivänä 100 euron stipendillä taiteilijan, jonka työ on saanut yleisöääniä eniten ja 200 euron stipendillä palkitaan taiteilija, jonka työn jyry/näyttelytyöryhmä valitsee mielestään parhaaksi.

Näyttely on myyntinäyttely ja on avoinna 1.– 28.7.2017
ma - pe klo 14.00 – 19.00 & 
la-su klo 12.00 – 18.00. 


Ystävällisin terveisin!
Annukka Käkelä
Teuvan kunta, vapaa-aikasihteeri
puh. 050 386 4607

tiistai 28. helmikuuta 2017

Taiken alueelliset apurahat ja avustukset ovat haettavissa 15.2.–15.3.2017


Työskentely- ja kohdeapurahat on tarkoitettu ammattitaiteilijoille tai työryhmille. Yhteisöt voivat hakea erityisavustusta esimerkiksi näyttelyiden, seminaarien ja kurssien järjestämiseen.

Apurahat ja avustukset on tarkoitettu vuoden 2017 hankkeisiin. Hankkeisiin myönnettävät apurahat ja avustukset tulee käyttää myöntövuoden tai seuraavan vuoden aikana. Taike jakaa myös ohjelmallisia tukia, joiden hakuaika on samaan aikaan. Lastenkulttuurin apurahat on tarkoitettu taiteilijoille tai työryhmille. Liikkuvuusapurahoja voivat hakea Suomessa asuvat taiteilijat ja taiteen asiantuntijat. Apurahoilla edistetään kansainvälistä liikkuvuutta ja verkostoitumista. Yhteisöille on haettavissa lastenkulttuurin erityisavustukset, Prosentti rakennuskustannuksista taiteeseen -erityisavustukset sekä Taideneuvoston kehittämisavustukset.

Hakijan tulee perehtyä hakuilmoitukseen ennen hakulomakkeen täyttämistä. Hakemuksissa on myös pakollisia liitteitä, jotka kannattaa hankkia ajoissa. Kaikki Taiken apurahat ja avustukset ovat haettavissa verkossa. Verkkoasiointi on sujuvaa, hakemusta voi täydentää verkossa. Valmis hakemus tulee lähettää sähköisesti Taikeen ennen hakuajan päättymistä. Verkkoasiointi sulkeutuu keskiviikkona 15.3. klo 16. Verkkoasiointia varten yhteisö tarvitsee Katso-tunnisteen, joka kannattaa hankkia hyvissä ajoin ennen hakuaikaa. Maksuttoman Katso-tunnisteen saa Väestörekisterikeskuksesta osoitteesta https://yritys.tunnistus.fi

Lisätietoja hakuajoista saat Taiken verkkosivuilta http://www.taike.fi/fi/apurahat-ja-avustukset tai sähköpostitse osoitteesta asiakaspalvelu@taike.fi

perjantai 27. tammikuuta 2017

Kurssikevät & tiedote 1/2017

https://kurikankuvataideyhdistys.blogspot.fi/

Puupiirros/ linokurssi lauantaina 11.2.2017 klo 9.00-16.00 
Taidepaja (Nummentie 5)
Mahdollisuus ostaa tarvikkeet opettajalta. Omat eväät. Sopii myös vasta-alkajille. Ohjaajana Kristiina Lohiluoma. Ilmoittautuminen Kristiina Lohiluoma puh. 040 524 0114

Värioppi ja öljyvärimaalaus perjantaina 10.3.2017 klo 17.00-21.00
Taidepaja (Nummentie 5)
Omat tarvikkeet ja eväät mukaan. Kurssi sopii myös vasta-alkajille. Ohjaajana Katariina Jämsä. Ilmoittautuminen Kristiina Lohiluoma puh. 040 524 0114

Öljyvärimaalaus lauantaina 11.3. klo 9.00-16.00
Omat tarvikkeet ja eväät mukaan. Kurssi sopii myös vasta-alkajille. Ohjaajana Katariina Jämsä. Ilmoittautuminen Kristiina Lohiluoma puh. 040 524 0114

Kurssien hinta:
  • Jäsenille ilmainen
  • Ei-jäsenet 20 e/henk.

TIEDOTTEEN 1/2017 voit lukea täältä

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Tervetuloa uusi vuosi 2017


Edellinen vuosi sujui sutjakkaasti ja saimme uusia nohevia jäseniä yhdistyksemme vahvistukseksi. Toivomme, että tahti pysyy samana myös tänä vuonna ja että uusia innokkaita tekijöitä saadaan toimintaan mukaan. 

Jäsenmaksuumme ei ole luvassa korotuksia. Haluamme säilyttää sen tasolla, joka mahdollistaa kuvataideharrastamisen kaikille halukkaille. Jäsenmaksu on edelleen 10,00 euroa/henkilö. Jos haluat olla aikainen lintu, jäsenmaksun maksamiseen tarvittavat tiedot löydyvät jäsenet-sivulta. 

Toivotamme kaikille oikein hyvää alkanutta vuotta!