Hyvä jäsen!
Ilmajoen Taideyhdistys on järjestänyt taideviikonlopun Herralaan 4.-5.10.2014 ja antaa myös meidän jäsenille mahdollisuuden osallistua siihen. Kurikan Kuvataideyhdistys kustantaa jäsenilleen opetuksen samoin kuin Ilmajoen Taideyhdistys omilleen.
Paikka: Herrala, Könnintie 27, Ilmajoki
Aika la-su 4.-5.-10.2014, klo 12-16.
Opettajana taiteilija Heikki Mäki-Tuuri Ylistarosta.
Aiheena henkilömaalaus, erityisesti keskitytään ihmisen toimintaan eri ympäristöissä. Siksi olisikin hyvä, jos vähän luonnostelisitte aihettanne alkuunpääsyn nopeuttamiseksi. Värit ja tekotavat vapaat, myös muu oma aihe on mahdollinen.
Välineet omaan työskentelyyn otettava mukaan, samoin suojamuovit lattian suojaamiseksi.
Ruokailua ei ole järjestetty, jokaisella oltava omat eväät mukana.
Sitovat ilmoittautumiset (ja mahdolliset lisäkysymykset) suoraan Ilmajoen Taideyhdistyksen pj:lle ja vain osoitteella jussi.toukonen@gmail.com.
Terveisin Airi Kentala
Kurikan Kuvataideyhdistyksen pj
Seuraava viikonloppukurssi luvissa marraskuussa 22.-23.11.2014, sama paikka ja aika.
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
torstai 11. syyskuuta 2014
Puheenjohtaja Airin tiedote 11.9.2014
Hei jäsenet,
Välitän tietoja, joita sain Ilmajoen taideyhdistyksen puheenjohtajalta, Jussi Toukoselta. Suora lainaus kirjeestä: "Tarkoituksena on järjestää yhdistyksen toimesta ohjattua opetusta taiteen saralla. Mitä ja kenen toimesta sekä "millä eväillä", kerrotaan syksymmällä."
Siis merkatkaa ylös päivämäärät Herralan tiloissa, kelloaika aina sama 12-16.
4-5.10.2014, 22.-23.11. 2014 ja 21.-22-2015, 18.-19.2015.
Lisätiedot:
Kurikan Kuvataideyhdistyksen puheenjohtaja Airi Kentala, 040 533 4396, airi.kentala@netikka.fi

maanantai 24. helmikuuta 2014
TAIDE TÄYTTÄÄ TYHJÄN LIIKETILAN KURIKASSA 24.2.2014
Kurikan keskustassa on meneillään kehittämisprojekti, jossa keskusta-aluetta pyritään elävöittämään eri toimilla. Yhteistyössä Kurikan kuvataideyhdistyksen kanssa toteutetaan pop up -pilotti, jossa tyhjillään olevassa liiketilassa järjestetään väliaikainen taidenäyttely 5.-28.3.2014.
Kurikan Kuvataideyhdistyksen POP up -näyttelyssä on esillä yhdistyksen taiteilijoiden töitä viime vuosilta. Suurimmaksi osaksi näyttelyssä on maalauksia, mutta esillä on myös keramiikkaa ja grafiikkaa. Teosten lisäksi myynnissä on pienempiä painotöitä edullisemmilla hinnoilla. Näyttelytilan tarjoaa sopivasti nimensä mukaisesti Kurikan POP pankki.
"Tästä kokeilusta hyötyvät kaikki", toteaa Johanna Hietanen Kurikan kaupungilta ja jatkaa "tyhjiin liiketiloihin saadaan toimintaa ja siten ehkä joku pidempiaikainen vuokralainen kiinnostuu tilasta, paikallinen taidekenttä saa puolestaan kaivattua näyttelytilaa, jota tällä hetkellä ei Kurikan keskustassa ole tarjolla ja tietysti keskustaan saadaan elävyyttä ja kaupungissa asioiville lisää palveluita."
Näyttelytilan sijainti koulun ja nuorisotilan läheisyydessä mahdollistaa taidenäyttelykäynnin linkittämisen kuvataideopetukseen. "Toivomme, että näyttelymme kiinnostaa ja jatkossa löytyisi pysyvä vuokrattavissa oleva näyttelytila ainakin kesäajaksi. Toivotamme tervetulleeksi niin palvelukotien asukkaat kuin avoimen päiväkodin lapset vanhempineen. Muutkin keskustassa toimivat laitokset ja organisaatiot voivat hyödyntää näyttelyn ohjelmassaan. Taidenäyttelykäynnin voi yhdistää myös vaikkapa ruokakauppakäyntiin. ", vinkkaa Kurikan Kuvataideyhdistyksen puheenjohtaja Airi Kentala.
Kurikan Kuvataideyhdistyksen POP up -näyttely 5.-28.3.2014, Seurapuistikko 6A, 61300 Kurikka.
Avajaiset 5.3.2014 klo 18.00. Avoinna ke-pe klo 15-19, la 11-16 ja muulloin sopimuksen mukaan.
Lisätiedot:
Kurikan Kuvataideyhdistyksen puheenjohtaja Airi Kentala, 040 533 4396, airi.kentala@netikka.fi
Kurikan kaupunkikeskustan kehittämishankkeen projektipäällikkö Johanna Hietanen, 044 752 0916, johanna.hietanen@kurikka.fi

Tilaa:
Kommentit (Atom)